hengitys höyryää
ihan hiljaa observoin
näiden merivedensinisten takaa
toiset kutsuvat sitä ilmeettömyydeksi
minä  sisäiseksi rauhaksi
tiedän, että joku tän kohta rikkoo
otan kaiken siis irti
nimittäin tämän sirpaleista
ei enää mitään kokoon saa

jonain päivänä vielä
tähtiin liukastutaan
on kipu saartanut yhdyskunnan
ei toivonhivenkään
pääse karkuun nälkäisiltä ihmisraunioilta
kollektiivinen maailmantuska
polttaa kaikkien rintaa
silloin
silloin et ole yksin
kaikki ymmärtävät
millaista oli sun arkesi
silloin
silloin kerrot kaikille
silloin opastat kaikki uloskäynneille
konttasit perille jo aiemmin
osaat nyt tien vaikka silmät kiinni
silloin
silloin tuskalles tulee merkitys, syy
pääsee katkeruutes vihdoin haihtumaan

älä anna olla
aivasta päin naamaa
jos joku uskaltaa väittää
että voit muuttua tahtomalla

älä pelkää itseäs ilmaista
muut saa nauraa
jos sillä ne luulee sun murtuvan
sun ei nimittäin tarvii kuunnella

tiedä olevas niiden yläpuolella

nimettömänä voisin töitä tehdä
ihmiset tulkitsis itsensä pohjalta
ei sen
mitä luulevat minun ajatelleen
sillä
jos kerrankin ollaan rehellisiä
(ainahan)
en aina tiedä itsekkään

älä esitä yllättynyttä
suurin osa meistä on ihmisiä

magneetti vääränapainen

mukaan kuulu en

muut lääkäreiksi aikoo

pelastavat henkiä tulevaisuuden

minä lähinnä

juuri ja juuri itseni kasassa pidän

välillä aamupalakin tuskaa tuottaa

kun nyt nämä kaavat osaan

neliöjuuret maasta

paljain käsin repiä

mummot ylpeinä mua kahvilassa kantaa

on se meijän tyttö niin fiksu

kyllähän tätä esittelee

ja minkä takia?

tiedän kuulostavani

sarkastiselta paskalta

katkeralta sielulta joka lukiosta tippui

halusin ehkä silti vain sanoa

ettemme ole kaikki neroja.

puolet kursseista  kahlaan

kaulaan asti mudassa

pinnalla juuri ja juuri

mutta siinä piilee sen heroiini

läpi silti pusken

vaikkei mua tänne aluksi huolittukaan

välillä mietin

onko tässä järkeä.

jos näen vaivaa vain

jotain todistaakseni?

suloista hymyä

kiiltäviä silmiä

päiviin noihin kaipaan aivan liikaa

pienistä asioista oonnellisuus koostui

vaikka vähän synkempiä asioita mieleeni pääsi

olin silti lapsi aurinkoinen 

piiloleikit heinikossa

apilaseppeleet  ruohikolla

kerran näihin päiviin mielessäni palasin

muistikuva täydellisyydestä 

sai kyyneliin

kontrasti nykyhetken välillä

ei ole mitenkää heppoinen

mutta minulla ainakin on 

mihin verrata.

se vie läpi kivun
voin nauraa ja kävellä
itkeä ja syödä
nähdä
minulla on perhe.
kestän kyllä

käsikirjoitukset heräävät eloon

hyvässä kuin pahassa

oikeaan elämään välähtävät

voinko uskoa korviani

jos en järkeäni

ehditkö jo unohtaa
itsestäänselvyyksien kertaaminen
on aliarvostettu harrastukseni

en ole koskaan ikinä

ei mun koskaan pitänytkään

innostua astioista

mut kun itseni näin 

lautasen muodossa

piti hammasta purren hylly kiertää kaukaa

myyjä naurahti

"ihana se on

mainoksessa olevan käsivärret

meilkein yhtä värikkäät"

tuliko musta juuri

uhri mainoksen

jos ois kuvassa ollutkin nutturapäinen bisnesnainen

oisinko aivan muuta mieltä ollut?

suorastaan järkyttynyt oon
kyllä mainostoimistot osaa hommansa
kun tälläisen kriitikon
sai koukkuunsa

miten toisten pettymykseen luotsaaminen
voi tuntua näin epäväärältä
olenko omatuntoni menettämässä
vai enkö teekkään väärin
asiallisesti ajoissa
ilmoitan etten ole tulossa
no,
ajoissa ja ajoissa
korvaan sen vielä

lohikäärmeet syöksee savua
köhii kylmästi keuhkoistaan
yksinäistä tavua
ei kukaan ehdi enää tulkitsemaan
kiire, prioriteetit, tavoitteet
mielestäni välinpitämättömät
uraauurtaneet
kuinka voi pyytää uhrautumaan
lapset itse iltasadut lukemaan
ihan sama
jos et osaa
puhekuplat täytetään itse
mielikuvitushan siinä kehittyy
tuliko mieleen ollenkaan
ikävän jättämä tyhjyys?