Epämääräiset suunnitelmat
eivät koskaan alita rimaa
kun sulkee ovet hetkeksi
menneeseen
tulevaan
yritetään nauttia
puhtaasta ilmasta
raakkuvista variksista
nimenomaan ikkunan takana
katsotaan avaimenreiästä
silmät puoliksi kiinni
nähdä ei liikaa
varsinkaan mitään
mihin ei olla valmiita

vanhan liiton merikarhu
itsekseen mutisevat ihmiset
muut etsii ain uutta kännättävää
mulle jo puhelin aiheuttaa sydänkohtauksia

kissa juoksi karkuun
munkin ehkä pitäis
kuulokkeet korvissa
oon jossain muualla
enkä oo varma pidänkö siitä

en elä hetkessä
vaan siellä missä huvittaa
omapäisyys verissä
kaikki alkaa rullata paremmin

pyörimme samassa silmukassa
kaksipäisessä
aika ei lopu koskaan
silti en opi tuntemaan
teistä puoliakaan

tiedän ihmisiä
joista ei olisi kuolemasta kuvaa maalaamaan
se ei istuisi sielunmaisemaan
tiedän myös
ettei joillekkin ilo tule tuttu koskaan olemaan
jos ei pian kuilun seinät haparoidu
ja luiskahda sieltä pois

kipität

aina kiire jonnekkin 

vai jostain pois

sydämmessään villi

silmiltään niin paikalla

puhuu kuin vahingossa 

kuulostaa hyvältä

mutten ymmärrä sanaakaan

pusken ulos jotain 

mikä ei taida mahtua

ulos

suusta tästä

ehkä ihan hyvä

ettet ymmärrä

ettei minunkaan ajatuksissani

ole paljon järkeä

roskat kertoo tarinaa omaa
kaupunkien ihmisistä
vihreä raskaustesti
ketkeltä poikki
saammeko koskaan tietää
puolueensa pois heittää
kadulle pinssinsä
kuraveden sulaan sameaan
toivottavasti muut arvot
ovat kiinni yhtään
tiukemmassa
aihe uttaja
pettymys vai kauhistus
mainosten ilkeä kaiku
koittaa saada sut häpeämään ja korvaamaan
kaiken
mitä olet

koska siten elämästä selvitään
puhumalla vieraille

kaikki peittyy
kylmään untuvaan
hiljaisuus levittyy
tunnen onnea
jos nää hiutaleet pakkasella
kuurankukkasilla
mun silmäkulmat koristaisi
en enää itkisi
kädet levittää varjoiksi
osaisin
ja niistä pienimmistä hetkistä
ilon
en irti
vaan lainaisin
ja
hymyllä
palauttaisin

kiidän yöjunassa
ajattelen ja huomaan
ettei ajassa tässä
ehdi mitään saamaan aikaan
jos ei ole
viekas
nopeat syövät hitaat
savannilla kirjaimellisesti
täällä vain noin muodossa kuvan
katkeran
ja kielellisen

kun katuvalot kiitää karkuun
silmäkulmaan
kaukaiselta tuntuvaan
toivon että ne olisivat päiviä
jopa vuosia
kelaan niitä kuin vanhaa filmiä
opin virheestä
aika parantaa

muistot
kuin suolaa

niin kauan kun jalat pysyy asvaltissa
ja silmät kiinni
hymy leviää
ja lämmittää
tökeröt kohteliaisuudet

miuta ei ole ollenkaan
jos ei ois miuta joskus kiusattu
miuta ei olis ollenkaan
jos olisin sanonu juuri sen
miltä miusta on tuntunu

miuta ei ois
jos olisit ottanut miuta sillon kädestä
et ranteesta
ja ku ruton omaa
kohellut
jos oisin sinä yönä nukkunu
ei olis miuta ollenkaa
olis joku toine.

joku
joku joka ei uskalla kaveria tukee
joku
joka ei omien periaatteiden  takan seisois
loppuun asti
joku
joka ei osais nukkuu
joku
joka osais julkisesti itkee

joku
joka joka en haluu olla
koska se
ei oo
mie.

niin paljon

liikaa

yli äyräiden

räjähtää

pinta vajoaa

pienikokoisen

vähenemisyyden

tyhjiö

lopeta.

misä on lasin keskiväli

missä sopiva

miksi keskinkertainen

on aina paha

äärilaitojen maailmaan

en taida sopia ollenkaan

mä nään
oot vielä siinä
niin lähellä
hiljaa samalla
valut pois
sormieni välistä
silmieni tuikkeesta
kumpikaan ei sano mitään
silti molemmat tietää

kunhan palaat
niin en unta tänäkään yönä
joudu odottamaan

palaa vielä
voin nauraa sun suurille tarinoille
palaathan vielä

niin en v
            a
              l
               u
susta kauemmaksi

alkaa olla vähä myöhäistä, varmaan
unelmoida
sinänsä olisin ollut tapaus ideaalinen
kasvatin ennemmin parran 
kuin selkärangan

oi niitä aikoja

mitä mä oikein yritän selittää
häviääkö muka luonteenpiirre tuollainen
koskaan minnekkään
keran upotin keskusteluun
ilmaisun
olen mukavanhaluinen
vastaus oli vain
kyllä senkin
voi muuttaa

niin
siis minkä
voi muuttaa siis minkä
haluat muuttaa
minutko?

itkunsekaisia päiväunia

rauhoittavia

outoja ovia

tahdonko mennä eteenpäin

ja korjata vian

vai ontua

koko loppumatkan

miltä kivun pitäisi tuntua

"kaunis aamu muuten
tuo pukee sinua"
huutaako timantti harakalle
en ymmärtänyt ilahtua

henkkoht remontti
hiomakoneella särmät pois
jos sittenkin vain
päättäisin laihtua

"oletko sä varma
että oot täällä
ihan tarkoituksella
sun paikka on kahvilassa
siellä nuhruisimmassa kulmassa
ei mitään henkilökohtaista
sanon vain
niinkuin on tavallista"

piti se arvata
ei mun sulkia kannata mihinkään suuntaan
harjata
jos sä saat kiillottaa pitkään
et näytät tuolta

jalat viistää  märkää asvalttia

kiiltävää kuin vinyyli

laulan koko matkan

en aio vaihtaa raitaa

puolet tahdonvoimasta

sävelmästä tästä ponnistaa

varpaat toimii neulana

musiikki mun läpi lyö

hyökyy

kunnes oon pääsyt

omaan paikkaani

nyt sen tunnen ja tiedän

mua autetaan

pääty laidan heijaa

kipristän niin kovaa kuin jaksan

tunteen alla tyhjyyttä

tunnen alla tyhjyyttä

mutta irti pitäisi silti päästää

mieli oppii lentämään

tahdon tuntea pakkasen poskellani
sydämen luiden alla
huutaa niin pitkään etten enää kuule tätä hiljaisuutta.
älä turhaan itke
ei minulla ole kylmä
iho kananlihalla

meidän äänissä on tummasävyinen ero
kesti pitkään tajuta
et tahdot mut vain
tuhota
me ei olla samalla puolella
nyt sut nujerran
tajusin et ei olla yhtä ja samaa
mikä helpotus

rakastan pakkasta

tietyissä määrin

varsinkin näin

syksyisin

vaikka kaikki kuolemantanssia joraavat kärpäset 

tunnelmaa latistavatkin

eikö ne vois vaan vaipua horrokseen

syödä neulasia 

ja kierähtää kaverin viereen

kaikki höyryää

kuin näkisi jotain

mitä ei kuuluisi

aistisi jotain

mikä on ollut estettynä niin pitkään

rakastan.

niin
tosi todelta
paha pala palalta
niin
huudan huudan
koska ei oo enää muutakaan ääntä
tää kieroutunut palapeli
saksin kaikki poikki niin
niin niin niin niin
milloinkohan naksahdan itsekkin poikki
niin niin niin niin




ai mitä pelkään eniten?
sitä että joskus
huoneen pimeässä nurkassa
luulen jonkun kuuntelevan
kun itsekseni tuota aiempaa
karmeaa sävelmää
hyräilen

mihin kotoani lähtisin;
en tahdo poistua kaupungista
ja tajusin että tämä ei ole kovin tavallista
täällä asuu vain vajaa armeija
ja silti en tiedä kaikkia paikkoja
neljää erilaista seinää
on ilo katsella
minua ei haittaa
ja se taitaakin häiritä minua kaikista eniten

lyöt itsesi niin kuopalle
polyamidiruusut ehtivät lakastua
ennen kuin sinä
rakastua

tuntuu pahalta
en tahdo hengittää pätkissä
ja nähdä
kun kaikki muutkin kärsivät tästä

tahdon tietää
onko mahdollista parantua

vai ärsytänkö loppuelämäni niitä
joita eniten rakastan

en pysty olemaan iloinen
tai nukkumaan
vaan itken ja mietin

etsin paikkaa
tälle
jonnekkin se täytyy sulloa
lähteekö se helpoiten ulos
otsan kautta
peräti takaraivosta
kokeillaan ensin se myrkyttää

oireet,niin pakko ja ajatukset
tämä on suukko
jäähyväisversio
ja litsari
sydämeni pohjasta
tiemme haarautuu tässä

jos en koskaan löydä ketään
joka ei voi muhun rakastua
ilman paria implanttia
oon ihan mieluusti yksin
käyn kahvilla tarjoilijalle puhuen
ei tarvitse jakaa jäätelöäni
paitsi jos todella haluan
puen just niin rumat sukat
kuin siltä tuntuu

hengitän sisään jotain muuta kuin ilmaa
voiko tää olla totta
vai satua
unelmaa
en oo korkeella
mut pää silti pilvissä
enkä oo syöny
juonu
mitään sen kummallisempaa

henkinen huuto

hammasten kiristys

potku

punainen viiva

jonka vain minä näen

ainakin luulen näkeväni

hengitys kuin savun katku

voisko joku tulla

poimia minut lattialta

tiedät kyllä missä nurkassa

itken kippuralla

ajatella.

joskus vielä

tämä 

on vain mun esihistoriaa

ikkunat on vaan lasia
mut onhan se aivan eri asia
olla oikeesti ulkona
en edes vaivaudu keksimään tekosyytä
etkä totuutta suostu edes kuulemaan
lähestulkoon kasassa
riittää ehkä sulle
mutta eihän meillä loppujen lopuksi
paljoa yhteistä ollutkaan

minä luultavasti kestän aika paljon
mutta me ei

liikaa sanoja varastossa

lukon takana

heitin sen avaimen niin kauan aikaa sitten

ja se

joka sen keräsi

en välittäisi miettiä sitä enää

aina kun törmääämme

vatsani kääntyy ympäri

ja älkää edes yrittäkö romantiosida sitä

näen heijastuksen
teekupin pohjassa
katse nousee muualle
nyt ei riitä huumorintaju moiseen

voisin eksyä japaniin
pandoja harjaamaan
paitsi et niitähän olikin vain kiinassa

voisin keksiä ammatin
jota rakastaisin
ja
joka jopa jotakuta jollain tapaa
auttaisi

joka selittäisi
että voin tältä näyttää
ja silti olla jotain

onko kaikki siis järjestyksessä
tältäkö tuntuu
kun aika rullaa
oppii rakastamaan yksityiskohtaa
jopa sitä pientä
ja aika raukkaa
aika tulvii
ja hyppäät innoissasi sen aaltoa vasten
ja tajuat
kaikki mahdollisuudet
ei enää mee aikaa kartan lukuun
kun luotat jonkun muun suuntavaistoon

lakkautetaan katuvalot
en näe tähtiä
niiden valossa
löytää kotiin
toivon

 en ole mitään niin ihmeellistä
että minusta kannattaisi ottaa mallia
voit romantisoida säröjäni
se on varsin suotavaa
sillä tässä ruusussa riittää piikkejä
menen sen mukaan minkä tunnen oikeaksi
eikä lopputulos aina miellytä minuakaan
mutta en haluaisi valehdella itselleni
välillä olen heikko
luulen huutoni peittävän virheeni
sormeni jäätyvät pakkasella
koska tälläinen ketju ei lopu koskaan

entä jos oonkin 

kirjakaupoissa tanssija

varsinkiin kun putkeen tulee vaan hyviä biisejä

jos kahvi vois saada minut hymyilemään

sen tuoksua silmät kiinni nuuhkia

jos varjo ei olekkaan osa minua

jos tummaa minussa oliskin vaan silmänaluset

onnellinen kummajainen

antaa tämän ajatuksen

valua syvemmälle

vähän liian iso
vähän liian ujo
vähän liian tyhmä
vähän liian rujo
vähän liian äänekäs
vähän liian outo
vähän liian kiltti
vähän liian
vähän liian- poistetaan peilit ja itsekritiikki
haluisin muuttaa omaa kuvaa
mut en pysty jos jokin liikaa nykyisestä muistuttaa

hiljaisuus on täälläpäin
ollut vain
kiusallista
kunnes selvisi että sitäkin
on useampaa
erilaista:
pakotettua,
kipeää,
ja tarkoituksellista
jopa imelää
tukahduttavaa
liian pitkää
kuiskivaa
riko minut
-melkein huutavaa
ja sitten
on tämä.
mysteeri
suuri käänne
kun puhuminen muuttui
hankalammaksi
kuin koskaan ennen
ja hiljaisuus ei ole enää täytettävä
vaan turvapaikka

kahvikupin pohja sameana viivoista
lusikka maalaa herkeämättä
väsyttää
muttei nukuta
liikaa ikkunan takana
liikaa ihmisiä
hymyjä
joihin en syyllisty
täytyy päästä ulos
rikkoa neliö
heikko kohta löytyi jo
lasi särkyy nätisti
jos menee kyynärpää edellä
ja ulkoa varmasti löytyy sankari
joku joka muistaa miten ei vuodeta kuiviin
siinä mukava ensimmäinen,
yhteinen muisto
pidät kättäni ambulanssissa
vaikkei minulla olekaan hätää
ja parasta onkin
että tiedät sen

ymmärrän kyllä
ymmärrän jos kaiken nähnyt tahtoo jo pois
se silti itkettää
sellainen, joka unelmansa toteuttanut on
kaikki elämän vaiheet kokenut
niiden kolhut kestänyt
silti itkettää
mutta vielä syvemmälle viiltää
kun joku tuntee niin
70 vuotta
liian aikaisin

joskus pelottaa
mitä jos sisällä on tyhjä kuoppa
mitä jos en saa unta
mitä jos jään yksin
hiljaisuuteen ajatusten kanssa

joskus pelottaa
etten voikaan paremmin huomenna

tää tulee sydämestä
nätin käsialan taakse niin helppo on piiloutua
mut en näe siinä enää järkeä
eihän kukaan silloin kuule minua
olen nimittäin aika suttuinen
ei minusta saa selvää
varsinainen harakanvarvas
voisinkin lentää pois
kun tuntuu vaikealta
nähdä samat naamat päivittäin
kun kuohuu liikaa pinnan alla
tulisin kyllä aina takaisin
syömään aamupalaa ja kuulemaan murheet
en voi elää ilman toisia
en päätäni kasaan yksin saa
mutta kun sen joku toinen hajottaa
pitäis päästä pois
kun ei ole muuta vaihtoehtoa
kuin tyytyä itse haavat nuolemaan

joten kun et enää ymmärrä
suttuisia kirjeitäni
lupaan ne sulle ääneen tavata
mutta ymmärräthän
se tapahtuu vasta kun sut näen
eli jollet jaksa odottaa
paras opetella mun kuin vieraan kielen merkkejä
lukemaan

revin oksia sulle maljakkoon

oothan kaupallistumista vastaan

et ole standardien ihminen

lähempänä humanoidia

et väsyneenäkään puhu päälle

musiikin saati ihmisten

minä taas en tiedä miten kuunnellaan hiljaa

tiedän silti ikuisesti

et voisi mua taakses jättää

jos lentävä astiastosi

tellukseen pinnalle tärähtäisi

ottaisit mut mukaan empimättä

onhan mulla ansiomerkit suunnistuksesta

tunnen kun aivokuori heiluu
hakkaa kalloon
jalat tärisee
radio huutaa
se saa kuulijan ja niin minäkin

kaikki on helpompaa päivällä
häiriötekijöitä tarpeeksi
ajatuksilta piiloutumaan
pois työntämään
mutta kun olet vaipumassa lepäämään
kaikki tulvii
täyttää hiljaisuuden
kaulaan asti
etkä muista enää
miten uidaan
koiraa tai kilpikonnaakaan
joten et nuku.
aurinko nousee jo
mutta tiedät
et voi elää näin

et voi olla vain pettymys
jo lausuttaessa täytämättä jätetty lupaus
miksi vaivautuisin
edes katseen valaisin
jos en sinussa mitään näkisi?
koita pikkuhiljaa ymmärtää
minä en valehtele.
ja vaikkei se tarkoitakkaan
että olisin aina oikeassa
voit minua uskoa

rakastan sinua

joku ovela sanoi
et ei oo aikaa
on vaan kelloja
hämmennyin totaalisesti

jos aika ei oikeesti liikukkaan minnekkään
solut vaa hapettuu
aurinko vetää rundii aina vaan
ja mä junnaan paikallaan
aina
vaan

huoneessa kelmeä ilma
juhannusruusut jo kuolleet
muttei niitä pois raaski heittää
vaikka jo pilvet itkee kylmää hattaraa.
mies
liian käyrät viikset ja parta,
silmät sulkeutuvat
haaveet paremmasta
jostain kauemmasta
kai saavuttamattomasta
olisivat tuon viheliäisen oven toisella puolella
mutta kun
vasta huomenna
annat itsellesi luvan
juosta

inhoan peilitaloja

normaalisti näkee itsensä vain sisältäpäin

siellä saa ajatuksen siitä

mitä muut minusta luulevat

ja miten vähän se muistuttaakkaan sisäpuoltani

tai kun pidät paitaa väärinpäin

ja kaikki osoittelevat ja huomauttelevat

syvimmät anteeksipyyntöni

tai no, ei oikeastaan,

ei ole aikomustakaan muuttua

miksi pidämme kulisseista
vaikka niistä voisi tehdä ihan oikeita
jos ne vain ensin hajottaa

hei, joo!
vaihdetaaks ongelmia?
sä saat mun
ja mä sun olemattomat
saat vapaasti miettiä keskellä yötä
joka ikistä virhettäs
ni mä voin istua kotonas
ja valinnanvaikeutta itkeskellä
polkee jalkaa polkee jalkaa
et tolla mitään saa.
jos todella tahdot
et elämäs alkaa
niin avaa silmäs
ja kokeile vaihteeks empatiaa

miten niin kapeaa mielipidettä
voi niin leveästi esitellä
tunnen
tunnen sapen kiehuvan niin kovaa etten enää kuule omia ajatuksiani
saati ymmärrä kuunnella järjen ääntä sillä
tiedän.tiedän ettei ole hyötyä huutaa ja takoa järkeä
liian hyväksi oman mielipiteesi luulet
minua kuunnellaksesi

pitäis kai rauhoittua
hengittää
laittaa tärkeydet järjestykseen
mutten tahdo herätä jonain pilvisenä aamuna,
tajuta etten auta ketään
torjun itseinhon, en sinua

kun huomenaamulla
pahaa-aavistamatta
pyyhit teelehtien rippeitä suusi ympäriltä
olen jo ällöttävä klisee
ja mikä pahinta
tein sinustakin sellaisen

Ovatko lasinsirpaleet kaikkialla
Vai kiinni sormenpäissäni
Koskenko haavoittavaan
Vai puskenko valmiita sapeleita syvemmälle

tarttuva rytmi
haisevat ajatukset
kilpaa juoksevat kuka minnekkin
en tahdo tietää
mitä tapahtuu jälkeen
tiedän kyllä
että olisi pitänyt keiltäytyä ennen
mutta kuinka se oikei tapahtuu
miten siihen pystyy
kuinka voi muodostaa kieltävän vastauksen
kun tietää ettei osaa puhua itseään tilanteesta pois

viimein lähtöviivalla
historia edessä
me jäädään vielä tulevaisuuteen
saattaa käsikirjoitus näyttää selvältä
mut tietääkö ne oikeasti meidän suunnitelmista mitään
vai vaan omat toiveet
ja niitähän me ei osata kuunnella

vapaa suomennos
raaka visio
mutta runoushan häviää käännettäessä.
just siks et lue kieliä
saati putsaa roskapostias
sillä ei mikään sonera niitä lähetä
mikä onni syntyä suomeen
jonka kielellä ei pärjää missään muualla
HEI
miten saatoit unohtaa turistikohteet?
sanavarasto kehittyy koko ajan
kohta saadaan jo kokonaisia lauseita
ehkä vaan pölyt kirjoista tomutat
ja katsetta avarrat
niin jo alkaa muutkin hymyillä sulle

pelottavat silmät
keho täynnä pieniä pisteitä
aurinko maalaa
talven tullen jäätyy vereslihalle
mutta nyt
nyt kun aamu on sininen
ja puut kaukana
voi alkaa unelmoida

en tahtois olla hiljainen mutten puhuakkaan osaa
tottua en tähän tahdo
vaik taitaa kuuluu toimenkuvaan
olemus olematon
koko paketti hajalla
tavataan taas majalla
vain minä ja narisevat seinät
todistamme ajatuksia
toivonhaivenia

oon lyhyt kuin reaktio kysymykseen
minkä takia sinut pitäisi valita työhön tähän
osaan olla myös yhtä vaikeaselkoinen
ja hämmentävä

jos mut aamulla jätät rauhaan
ei ohimostas löydy kahvikupin jäämiä
joo ihana, sympaattinen, aina hymyilee
enne kahdeksaa tarviin muutakin kuin henkistä tilaa

mut jos annat tilaisuuden olla itse paikalla
ihan joka solulla
lupaan ettet pitkään huokaa
sanoissani saattaa olla jopa järkeä

tajusin just
jos idea oiski vaan luoda ja olla luova
pitää hauskaa rakkaiden kans
ei suoraan otavan ovelle kolkuttamaan säntäis

viiden sentin kolikoita
pyöreitä numeroita
säästän näitä
en sekoita toisten pieniä päitä
purkki täyttyy kohta
sen varustan ja lennän Bermudalle
raivaan hiekkaan ittelleni mukavan kuopan
gran canaria-pyyhe saa selkään liimaantua
täällä ei huonoa itsetuntoa tunneta
paineita, tai kyyneleitä
voi hetkeksi unohtaa
minkä eteen tekis ylitöitä
tai muuten vaan valvois öitä

panostan mihin sattuu, kuuluu kai toimenkuvaan
jollain ehkä hajois pää
jos sluibailis yhtä paljon
mut tää on mun rakkaus
ja hyvä niin
loogisuus ja analytiikka
valu aivolohkojen väliin jumiin
nyt siellä thrilleriä,
täydestä sydämestä,
kaikki muut tanssii

kun ei tiedä pitäskö itkee vai olla vahva
vai onks ne sittenki synonyymejä
tekis miel kirkua
mut ei uskalla ku muut säikähtää
eihä sulla mikään oo vinossa
tuntuu vaa pahalta
kuuluuhan se viuhkaan joo
mut ei oikeesti enää ees nolota
taian vaan yrittää muussata järjen ja tunteet
niistä jotain suhteellisen rationaalista rakentaa

jos hyväksyntä oliskin vastaus
ongelmaan
aivan iki-ikiomaan
et tuu onnistumaan
mutta yritä silti
voit olla väärässä
aliarvioida
kaikkihan rakastavat positiivisia yllätyksiä
vaikket sitä omalla kohdallas myönnäkkään

kuinka rauhoittavaa onkaan
liikkua seurassa
jossa ole ei ihmisiä
jotka vain sanat ymmärtäisivät
eivät merkitystä.
virheitä ei huomata
väärissä kohdissa naureta
tuomita
oudoksi leimata

ihmisiä joita aidosti kiinnostaa

suloiset sanat
miten pystyvät sen kovan suodatuksen läpi
sydänkammioon asti leviämään
lämpöä savuttamaan
onko se totuus
onko se aitoa
kenties osa taktiikkaa
sulattaa
tiedän vain
 tahdo koskaan ikinä
ainakaan toivottavasti
tunteen tuottajasta eroon en

tahdon rakastaa jotakuta
joka pelkää yhtä paljon automaattiovia
pysyä reunojen sisäpuolella
karttaa halkeamia
turvallisen kainalossa

hermorauniot yhdessä
sortuvat lähes kestäväksi

luulet ehkä tuntevasi

suurta iloa

kun saat huonot puoleni esiin raavittua

onhan se toisaalta hienoa

että jaksaa ärsyttää jotakuta niin pitkään

ettei ole enää muuta vaihtoehtoa

kuin paiskoa

hengitys höyryää
ihan hiljaa observoin
näiden merivedensinisten takaa
toiset kutsuvat sitä ilmeettömyydeksi
minä  sisäiseksi rauhaksi
tiedän, että joku tän kohta rikkoo
otan kaiken siis irti
nimittäin tämän sirpaleista
ei enää mitään kokoon saa

jonain päivänä vielä
tähtiin liukastutaan
on kipu saartanut yhdyskunnan
ei toivonhivenkään
pääse karkuun nälkäisiltä ihmisraunioilta
kollektiivinen maailmantuska
polttaa kaikkien rintaa
silloin
silloin et ole yksin
kaikki ymmärtävät
millaista oli sun arkesi
silloin
silloin kerrot kaikille
silloin opastat kaikki uloskäynneille
konttasit perille jo aiemmin
osaat nyt tien vaikka silmät kiinni
silloin
silloin tuskalles tulee merkitys, syy
pääsee katkeruutes vihdoin haihtumaan

älä anna olla
aivasta päin naamaa
jos joku uskaltaa väittää
että voit muuttua tahtomalla

älä pelkää itseäs ilmaista
muut saa nauraa
jos sillä ne luulee sun murtuvan
sun ei nimittäin tarvii kuunnella

tiedä olevas niiden yläpuolella

nimettömänä voisin töitä tehdä
ihmiset tulkitsis itsensä pohjalta
ei sen
mitä luulevat minun ajatelleen
sillä
jos kerrankin ollaan rehellisiä
(ainahan)
en aina tiedä itsekkään

älä esitä yllättynyttä
suurin osa meistä on ihmisiä

magneetti vääränapainen

mukaan kuulu en

muut lääkäreiksi aikoo

pelastavat henkiä tulevaisuuden

minä lähinnä

juuri ja juuri itseni kasassa pidän

välillä aamupalakin tuskaa tuottaa

kun nyt nämä kaavat osaan

neliöjuuret maasta

paljain käsin repiä

mummot ylpeinä mua kahvilassa kantaa

on se meijän tyttö niin fiksu

kyllähän tätä esittelee

ja minkä takia?

tiedän kuulostavani

sarkastiselta paskalta

katkeralta sielulta joka lukiosta tippui

halusin ehkä silti vain sanoa

ettemme ole kaikki neroja.

puolet kursseista  kahlaan

kaulaan asti mudassa

pinnalla juuri ja juuri

mutta siinä piilee sen heroiini

läpi silti pusken

vaikkei mua tänne aluksi huolittukaan

välillä mietin

onko tässä järkeä.

jos näen vaivaa vain

jotain todistaakseni?

suloista hymyä

kiiltäviä silmiä

päiviin noihin kaipaan aivan liikaa

pienistä asioista oonnellisuus koostui

vaikka vähän synkempiä asioita mieleeni pääsi

olin silti lapsi aurinkoinen 

piiloleikit heinikossa

apilaseppeleet  ruohikolla

kerran näihin päiviin mielessäni palasin

muistikuva täydellisyydestä 

sai kyyneliin

kontrasti nykyhetken välillä

ei ole mitenkää heppoinen

mutta minulla ainakin on 

mihin verrata.

se vie läpi kivun
voin nauraa ja kävellä
itkeä ja syödä
nähdä
minulla on perhe.
kestän kyllä

käsikirjoitukset heräävät eloon

hyvässä kuin pahassa

oikeaan elämään välähtävät

voinko uskoa korviani

jos en järkeäni

ehditkö jo unohtaa
itsestäänselvyyksien kertaaminen
on aliarvostettu harrastukseni

en ole koskaan ikinä

ei mun koskaan pitänytkään

innostua astioista

mut kun itseni näin 

lautasen muodossa

piti hammasta purren hylly kiertää kaukaa

myyjä naurahti

"ihana se on

mainoksessa olevan käsivärret

meilkein yhtä värikkäät"

tuliko musta juuri

uhri mainoksen

jos ois kuvassa ollutkin nutturapäinen bisnesnainen

oisinko aivan muuta mieltä ollut?

suorastaan järkyttynyt oon
kyllä mainostoimistot osaa hommansa
kun tälläisen kriitikon
sai koukkuunsa

miten toisten pettymykseen luotsaaminen
voi tuntua näin epäväärältä
olenko omatuntoni menettämässä
vai enkö teekkään väärin
asiallisesti ajoissa
ilmoitan etten ole tulossa
no,
ajoissa ja ajoissa
korvaan sen vielä

lohikäärmeet syöksee savua
köhii kylmästi keuhkoistaan
yksinäistä tavua
ei kukaan ehdi enää tulkitsemaan
kiire, prioriteetit, tavoitteet
mielestäni välinpitämättömät
uraauurtaneet
kuinka voi pyytää uhrautumaan
lapset itse iltasadut lukemaan
ihan sama
jos et osaa
puhekuplat täytetään itse
mielikuvitushan siinä kehittyy
tuliko mieleen ollenkaan
ikävän jättämä tyhjyys?