metallinhohtava ajatus pyörii ja tonkii mielesi nurkkia

ei jätä pienintäkään välähdystä katsomatta

kaikki se kipu

jota pakoon juokset

kaikki ne tummat varjot

joihin et halua sulautua

olet saarrettu

joudut kohtaamaan sen kaiken

käperryt kippuralle

niin pieneksi kuin osaat

silmät kiinni

kauhu riepottelee sinut kyyneliin

huudat mutta ääntäkään ei tule ulos

desibelit matkaavat sisäänpäin

kerääntyvät sielusi pinnalle

lopulta

ne yhdessä lähtevät ulos

suoristat itsesi

ja kiljut, itket

raastat pimeyden pois

ehkä vielä äänettömän huutamisen vaiheessa

olen jumissa

mutta tiedän

tiedän että joku päivä vielä laulan

jonakin päivänä

itken ilosta