mun täytyy taas kirjoittaa
hihat peukaloon asti vetää
ja kolmen promillen humalaa jäljittelevät sormeni
antaa kirjaimia maalata
itää.
ihan liian kauan
kartin tätä paikkaa
näitä oransseja raameja
tyhjää kirjoitustilaa
ja aivan turhaan.
tänne mä itken
täällä huutoon purskahdan
itseni aseista riisun
hymyilen
vapaasti
hampaat
esillä.
rakastan tätä tunnetta
tilannetta tajutonta
olotilaa ajatonta
en lopeta koskaan kokonaan toivon.

merenneito
keijukainen
aivan aito
kummajainen
kipu
raastaa päätä
hiukset revittyinä
kädet mustelmilla
pyyhkii silmäkulmistaan jäätä
maisema maustettuna
terävillä kulmilla
silti
jossain kaukana
toivon valumilla
tanssii vielä joskus
tuo aivan aito
kummajainen

oot mun seinätön umpikuja
huono-onnisin onnistuja
rakastan sua aivan liikaa.
oon tänään tunteellisella päällä
en koskaan itke mainoksille
paitsi.
oon nyt päättänyt
vihdoin arponut
vaihtoehdoista
sut valinnut.

ruusuilla on piikit
siileillä vatsa
kiltillä menneisyys
ja heikolla rohkeutensa

syö appelsiini kuorineen
ei kiinnosta säilöntäaineet
pyöräile lätäköstä
nosta jalat ilmaan
kastele ohikulkijat

saattaa kuulostaa kummalta
mutta juuri ne piirteet
joita itsessäsi inhoat
ovat syy täydellisyyteen
suloiseen  hulluuteen

musta kahvi
loistavat sanat
nauru
eiliset kyyneleet ja
se yksi laulu
en just nyt välitä muusta
kuin siitä et oon nyt tässä

sataa lehtiä
ja vähän muutakin
epämääräistä oloa ja kuvisprojekteja,
prosessiaineita ja nuottiviivastoja
mistä tän sais pauselle

itkisitkö itsesi uudestaan uneen jos sut nyt herättäisin

reikä palomuurissa
ja
jouluvalot lokakuussa

kipristelee varpaita
jo aamu
pakkasasteen puolelle valunut
olen esteetikko
myönnän kyllä,
kun sisustuksesta puhutaan.
jos sänky näyttää paremmalta
patterin edessä
taidan oppia elämään
ilman sormia

kullat rakkaat
luulitte ehkä
että unelmat armaat
jätän sikseen mieliksenne.
lopetan huutamisen vasta
kun on hiukseni harmaat
ajatukset absurdit
ja puhe puuroutuvaa

vaikken tahtonut jaksaa aamulla
silmiä aukaista
saati kylmään syysilmaan poistua
mutta kun tänne paikan päälle
tuttuun saippuan tuoksuun
ja värien kirjoon
tumman suklaan valtaavaan makuun pääsin
raikas auringonpaiste hellii poskia.
en kadu ollenkaan.

voisin varmaan lentää.
tiedäthän?

olo niin arvoituksellinen
miksi ymmärrä en
onko syvällä pääni sisällä kolhu
tilkitty reikä
nimittäin näin nopeasti
ei voi ihminen unohtaa
mitä oppi virheistään

huomenta

koska queen.

olisi ehkä jonkun mielestä kummallista
jos en tätä mitenkään kommentoisi
kyseinalaistaahan saa
mutta julkisesti?
ootko aivan varma
sehän todistaisi
ettei aivosi ole vain muisto
surkastuma jostain nostalgisesta

olen hereillä
en edes kauhean väsynyt
hieman hämmentynyt
silti näillä väreillä
maalattu tänne tänään ja huomenna

smart quotes ja korkeakulttuuri
todellisuudessa
kaukana kirjaviisaasta

pidän itseeni rohkeena
pystyn mihin vaan
kuha asenne on oikee.
mut miksen vittu saa
suutani itseään avaamaan
kun hetki suo sulle tilaisuuden
tulla puhumaan.

keskustelut ennen koetta
hymyt
kaksi sanaa
myyty edessä istuvalle porkkanapäälle

kengät märkänä lätistä asfaltilla
violeteissa taskuissa reikiä
päivä tuntui suhteellisen täydelliseltä
mutta sitten
billie joen vieroitus

mä grillaan
mä kuorin
mä friseeraan, keitän, soseutan
raadan kaikin puolin
ja sitten
kun suvaitsee luomus valmistua
maistuu
aivan
sairaan
pahalta

katuvaloton metsätie
päähän pitäisi räjähtää ajatus
hiippareista
tai
kannibaaleista
mutta ei
tunnen vapauden virtaavan lävitse
en pelkää.

turha jossitella
et tahtoisit vapaasti hengittää
sylje sanat
pura lauseet
itke pois
sattuuhan se
mutta ei niin paljon kuin surkastunut mieli

koskettimet pomppivat
sävyt vyöryvät kauniin tulvan tavoin
unohdin hetkeksi miksi
sanat juuttuvat kurkkuuni

sanat soljuvat pääni läpi pitkin kaartein
kaunein solmuin pyörryn
mustikoista mustat sormeni haravoivat ilmaa
mistä moinen ajatus
tuo hetki
tämä minuutti

olen kuin nukke
lankoihin sidottu
kun luen kynäsi jälkeä nyt
vetelet naruista tunteeni aaltoihin
olen vietävissä
pelokas ja hämmentynyt
ihaileva ja hullaantunut

ootko nyt ihan varma
että ymmärsit
tahtoisin samojedin
spurgupipon ja talon latviassa
toivonko muka liikoja

kuin peuraa katsoisin
kun näen kun naurat
tahtoisin tulla lähemmäs
nähdä mitä korvien välissä on
mutta tiedän
juokset vain pois jos lähestyn

jokin käryää
huutaa suutaan aukoen
tahtoo huomion pois silmistäsi

piip piip
akku lähes tyhjä
voisinpa minäkin ilmoittaa
 kun olen loppumassa

talo tärisee
kiitos kaivuri
pääni on jo tarpeeksi kipeä
ilman lisävavahteluakin
ehkä annan vain olla
otan buranan
ja
jopa
u
nek
sin

linsseissäni särö
vai onko maailma vain kummallinen
sillä mitä enemmän näen
huomaan asioiden aina vain vääristyneen

iltapäivä, sen saamattomuus
suunnitelmat suuret
tulos ei edes loista pimeässä
joo joo, uusi sivu, uudet tuulet
minähän se tässä
eikö niin?

mitä jos rakastaisikin elämää ihan sellaisenaan
söisi ruoat
pyyhkisi suun hihaan
olkoot muut koreat
mua ei just nyt huvita