ole enemmän
ulkona ja oma itsesi
mieti vähemmän
pidä huolta
anna ennemmän hiljaisuutta
voit oppia jotain
syö vähemmän kaikkea
mikä vain syövyttää
hengitä syvään ja luota
tiedän että inhoat sitä
silti
viimeinen
loppuelämän lupaus

lopeta kuoleminen
ala elää

ironiaa

voiko se olla minä

eilen täynnä toivoa

paasasin hetkestä

vaikken osaa itse tarttua mihinkään

ehkä pitäydyn vain osassani

näkökulman valottamisessa

täältä kuopasta

kuitenkin tänne

aika ajoin

                                  

                                         

               tipahdan

Onko meillä mitään
Onko meille luvattu mitään muuta
ikuisuuden lisäksi
kuin tämä hetki
täällä
nyt
älä tuhlaa hetkeä
silmänräpäystä pelkoon tulevasta
kuvitelmasta

tämä on yksi niistä runoista

jotka eivät tunnu loppuvan koskaan

varsinkaan silloin

kun sitä toivoo

niin kummallisesti se tietää

milloin kärsivällisyytesi ei meinaa kestää

joku on sanonut

kai joskus

ettei nukkua voi

varastoon

mutta kun aurinko laskee

alkaako oikea yö

vai unelias aamu

täynnä kulkukoiria ja pahaa kahvia

mutta olethan sen verran nähnyt maailmaa

ei koskaan voikkaan

kelata ja unohtaa

tunteita

katseesi tuntuu katsovan minua oikeasti

ruma kaupunki syö olematonta snobia sisältäni

en näe kukkia mutta elämää on ympärilläni

kahvi täyttää hetkeksi kuopan,jäätyy täytteeksi

onneksi se sulaa myös

elämännälkä on parempi kuin
kylläisyys