Katsoin peiliin
näin narkkarin
yritän nukkua
mutta uni tuntuu turhalta
sen sijalla
että
voisin
olla
joku.
Jossain muualla.
Mieluiten pinnalla.
Pää kuin valtamereen uppoaa
kun sen lasken iltaisin 

miten eivät porot kantaudu

alas pohjaan

piirtämään
tähtikarttaa

kurkun kautta otsaan

sieltä voimalla
harmaa aine sekoittuu
kuin maito aamun nautintoon

täällä hennosti vähemmän myrskyää

puolessatoista metrissä

sydämessä palo on kuin
kynttilä meressä

vaahtopäät/sen läpätyksen voi
melkein nähdä

välissä ruskean juoksuhiekan
ja pudotuksen
on

tippalukko

miestä enemmän tarvitsen ystäviä
ihailua enemmän rakkautta
ääntä enemmän puhetta
enemmän kuin rahaa
tarvitsen henkistä pääomaa
puu on pelkkä kelo
ilman sisältöä
kaunis
säälimättömän heikko

sateinen päivä
ensimmäinen valovuosiin
en muistanut miten kaunis väri harmaa voi olla
kuin aamun usva
valmistellen uutta päivää
pajunkissa
ujosti pilkistäen kuorestaan
ilman mitään ajatusta
edes häivää
mitä odottaa

sinä
tulipumpuli

koostut tähdistä
sinä

olet ainutlaatuinen

toista ei ole

eikä tule

kulta

sinä

et saa koskaan luovuttaa

saati katkeroitua

sinä

et ole täällä vain portaana

sinä

olet

aivan

oikea

sydän

etsin unikuvaa

toivon niin kovasti etten vain keksinyt sinua

häilyvä muisto

en pysty näkemään

en muista piirteitäsi

tunnistaisinko sinut kadulla?

en kysynyt nimeäsi

onko tämä se fataali virhe

joka ratkaisee 

ei päivät yksinäiset

vaan yöt

aamut

illat

toiminta ei ole kaikille
tähyilytorni puolentoistametrin korkuinen
toisensa perään
väsyi
ja itki kuutamolle
omat pienet silmänsä
siitä kaikesta mitä todistamaan päätyi
oletko sinäkin sellainen
unohda ajat tuuliset ja suruiset
muista kaikki mitä muut
eivät huomaa