ystävät kummia
peili
joka kaunistaa
eihän se ole niiden tehtävä
silti lämmittää
kertovat että olet tärkeä
pyörität silmiäsi ja päätäsi
kuin joku olisi huitaissut mailalla
ja kun saat kiinni sanoista korvissasi
tätä et saa särkeä

savu tuoksuu hyvältä
kunnes se hapen syrjäyttää
kylmä piki valuu sisäänpäin
kurkusta vatsaan
painaa siellä
pieni poikanen
varsinainen feenix
savuvauva
kun yskit en tiedä mitä tehdä
vaikka tuota kurinaa
ei lopeta kai mikään
jotain täytyy silti vyöryä sisään

mutta molemmat loppuvat 

levy pyörii ympyrän täyteen

jääkaappi tyhjenee

mutta tämä pohjaton kuilu

vain kuluu suuremmaksi

musiikin kuminaan

kipeään rutinaan

selkärankanikaan tahdo ei käpristyä

kuin maasta revitty voikukka vesilasissaan

suruisa hetki

hyppään kattoon

polvet edellä lattiaan 

nyt kyllä kipristyy

selällään pala lattiaa
niskatukeen tiiviistyy
muotoonleikkatut unelmat
on silmät kiinni tai irti
silti vaivaa

ei ketään täällä näy

mittaan kahvin pöytätasolle

tervetuloa?

luolamaalaukset arabian sisäpinnalla

espressonruskealla
arjen harmaata tarinaa

ovat muodostuneet kuvittamaan

``Olet myöhässä``

käytännössä
``miksi?``
olen paljon muutakin
``oliko tuo- ``
elämäni on juoksuhiekkaa
ja minä jatkan sukeltamista
``luuletko että tätä katsotaan hyvällä kun olet työelämässä``
herään joka aamu painajaiseen
arvostat kyllä niitä
jotka heräävät siitä aikaisin
pitääkö hankkia viitta että huomaat
``se oli kolmas tällä viikolla, olet jälki-istunnossa``
olen rohkeampi kuin monet koskaan
kun astun ovestasi sisään
``mitä vielä seisot siinä``

sirpaleet tuovat onnea

varsinkin sokerista rakeiset

kirvelee vähemmän

kun kerää lattialta

kumma kyllä

hienoihin juonenkäänteisiin ei haaskaa aikaansa

eteenpäin liikkuminen ongelmiin kaulaan asti uppoavana

saattaa olla tahmeaa

muttet näe

mitä edessäsi puhutaan

et voi edes juonitteluun turvautua

itseäs itsesäälin verkkoon sotkea

kaikki sanottiin aivan kuuloetäisyydellä

silmiin katsottiin

et voi mua syyttää

en salannut mitään

vaikka halunnut oisinkin

olin kiltisti

en lasejas särkenyt

kun se niin somasti multa kiellettiin

tämä pala kurkussani

kasvaa pian liian suureksi

joten

vielä kun se ulos mahtuu

sanon mitä pitänyt olisi

niin kauan sitten

metallinhohtava ajatus pyörii ja tonkii mielesi nurkkia

ei jätä pienintäkään välähdystä katsomatta

kaikki se kipu

jota pakoon juokset

kaikki ne tummat varjot

joihin et halua sulautua

olet saarrettu

joudut kohtaamaan sen kaiken

käperryt kippuralle

niin pieneksi kuin osaat

silmät kiinni

kauhu riepottelee sinut kyyneliin

huudat mutta ääntäkään ei tule ulos

desibelit matkaavat sisäänpäin

kerääntyvät sielusi pinnalle

lopulta

ne yhdessä lähtevät ulos

suoristat itsesi

ja kiljut, itket

raastat pimeyden pois

ehkä vielä äänettömän huutamisen vaiheessa

olen jumissa

mutta tiedän

tiedän että joku päivä vielä laulan

jonakin päivänä

itken ilosta

revin musteisista suonista
sormenpäistäni
kipeänsavuiset kiehkurat
sen näkee väestäni
joillain kääritty hiuksiin
toisilla silmän sulkeutuessa
voi sen nähdä vilahtavan
mutta silloin se onkin
kovin ohutta
tai todella hyvin piilossa
 .
tunnemme kipua
vaikka sen näyttää saa
loppuun asti on meidät kai tarkoitettu
palamaan
ellemme suutamme
vihdoin avaa
mustiin harsoihimme ylväästi hukkuen
tulee lorumme
loppumaan