sinä pieni vihainen lohikäärme olkapäälläni

kärventyneitä siipiäsi räpyttelet

merimiehen tyylikkyydellä

kiroillen

pahinta aina odotat

mutta ymmärrän että pelkäät

pieni

et tiedä maailman rakkaudesta

enkä ole näyttänyt kovin hyvää

esimerkkiä

yritin hiljentää sut

mutta päädyin vain omaa kaulaa kuristamaan

kylkiluiden kautta hakata tieni sun luo

mutta se polku loppui siniseen

nyt lupaan lohduttaa

silittää päätäsi kun käsket taas 

niellä saippuaa

kertoa että heräät aamulla

lupaan valvoa vierellä

hengittää molempien puolesta

syvää väsymystä
samat urat kaartaa
bussi vailla raiteita

           ratti kääntyy?!mitä!?

naurat ja katsot minua
silmät pyörii luomien alla

           niinhän se
           jos sitä vain kääntää

mutta samaa ympyrää olet kiertänyt aina
ja olemme me

            mietitkö taas 
            älä vaivaa kaunista päätä
            se on niille
            joilla ei ole muuta

mitä meillä sitten on
            
             mietin askelia
             ja hyppyä
             niiaat
             ilman hymyä
             se erottaa meidät muista

ja se
ettemme osaa muuta

             

tämän täytyy
loppua
jos en rakasta itseänikään
miten voisin sietää toisen puutteita
huonoja päiviä
onnellisena elämäni loppuun asti

kelaan muistia seitsemäntoista vuoden
mitä olen tehnyt
miksi vihaan itseäni
miksi yllätyn kun muut osoittavat iloa
halaavat minut nähdessään
tämän täytyy
loppua
jos en rakasta itseänikään
miten voin
huonoja päiviä
elämäni loppuun asti
kestää

itkin kuin pieni palanen
hyörin tuntemattomia katuja pitkin
patjan lämmöstä uneksin
ja itkin koska tunsin
että kukaan maan päällä ei puolestani
samoja palveluksia koskaan tekisi
itseni tähän tilanteeseen asetin
miksen osaa olla kylmä
kuten kaikki
muutkin

pitäisi lukea psykologiaa
olla ystävä
syödä
ja tarpeeksi nukkua
että jaksaisin töihin joka aamu raahautua

laskuri puhelimessa ilmoittaa
enää 86 päivää
sitten pitäisi kirjoittaa
sulkeutua saliin
ja paperille oksentaa
yritän syventyä kirjaan ja nauttia
tämä kaikki minua kiinnostaa
mutta sensorit ja ytl takaraivossa naksuttaa
monta pistettä tuon nimen muistamisesta saa

kamalan kiitollinen kaikesta
niin rikas poppoo
ystäviä erilaisia
mutta pelkään niin paljon
että heidät menetän
ja järkeni
että sanon jotain väärin
tai olen hiljaa
mutta väärässä kohdassa
joten loogisesti jos en heitä näe
en suhdetta voi hajottaa
romuttaa heidän kuvaansa
minusta
ollaan siis turvassa molemmat

paahdan töissä aamusta iltapäivään
en ehdi liikaa miettimään
ja se on hyvä
kun tulen kotiin
käyn sohvalle nukkumaan
eikä
muu maailma
minusta tunnu pahastuvan

ehkä joskus vielä pohdin
mitä haluan
ei mitä pitää

voiko väsyä olemaan oma itsensä
eikö se pitäisi tulla luonnostaan
miettimättä
eikö juuri iän ikuinen kotrolli
kameleonttimaisen maastoutumisen
pitäisi
olla raskasta

et sinä voinutkaan tietää
koskaan en tahtonut sulloa silmiisi kyyneleitä
päinvastoin
nukkuessasi houkuttelin niitä ulos silmäkulmasta
hiljaa hyräilin
pyysin
matelin
et tainnut nähdä miten paljon yritin

tahdonalaisesti yritin ítselleni valehdella
että rakastamalla kaiken voi korjata
ettei ole ongelmia
kipua
tosiasiassa
kuin märkiä papereita
joille tippa mustetta
on jo liikaa

kaikki
on
mustaa
NIIN
MUSTAA

vaikka kuinka yritän valoleikit luoksesi ohjata
ihosi kuin peili ne pois keilaa
ehkä lähestyn koko ongelmaa
ihan väärästä suuntaa?
ehkä hankin tikkaat
ja laskeudun kuoppaan
halaan
tunnen kaiken
jos se minutkin syö
emme ainakaan ole yksin
sitä kovasti epäilen
tän hupparin alla piilee siivet
ihan niinkuin sinunkin
eikä kuilu
ole kaivo
vaan silkkipaperia
kun vain kauniit siipesi levität
revit sen seinät
alas