et sinä voinutkaan tietää
koskaan en tahtonut sulloa silmiisi kyyneleitä
päinvastoin
nukkuessasi houkuttelin niitä ulos silmäkulmasta
hiljaa hyräilin
pyysin
matelin
et tainnut nähdä miten paljon yritin

tahdonalaisesti yritin ítselleni valehdella
että rakastamalla kaiken voi korjata
ettei ole ongelmia
kipua
tosiasiassa
kuin märkiä papereita
joille tippa mustetta
on jo liikaa

kaikki
on
mustaa
NIIN
MUSTAA

vaikka kuinka yritän valoleikit luoksesi ohjata
ihosi kuin peili ne pois keilaa
ehkä lähestyn koko ongelmaa
ihan väärästä suuntaa?
ehkä hankin tikkaat
ja laskeudun kuoppaan
halaan
tunnen kaiken
jos se minutkin syö
emme ainakaan ole yksin
sitä kovasti epäilen
tän hupparin alla piilee siivet
ihan niinkuin sinunkin
eikä kuilu
ole kaivo
vaan silkkipaperia
kun vain kauniit siipesi levität
revit sen seinät
alas