hampaiden sijalla pisaroita
mahlaa kitkerää
kieli varoen hipoo
missä helmet kiilsivät
kun hymyili
vaan ei kiillä enää
helise enää
nielaisi kieleen sidotun tiukun
kuin harkitsemattoman lauseen viime tavun

ei puremasta haavaa jää
vain tahmea
leima
johon ykinkertaisesti tarrautuu
monimutkaisinkin
merkitsijä
kai tahtomattaan
kohtalon omat varovasti
kohoilevaa päälleliimattua arpeaan
tuoksuvaa
haistavat
ja muistavat
mitä eivät tahtomallaankaan osaa
katua
miettivät missä
missä voi tuo olento olla nyt
kenen mukista juo
milloin ilmestyisi
vihdoin takaisin
viivana astiakaapille
joka aamu
varovainen raotus,pettymys,huomisen odotus
kaikki alkaa alusta